18.9.2010 lähdettiin aamutuimiin kisareissulle Vaasaan Botnic Agility Clubin kisoihin. (Täältähän me silloin viimeksi saatiin viimeinen nousunolla ja serti!)

Vähän kyllä snautseripoika raapi partaansa aamulla kuuden pintaan, kun emäntä pakkasi laukut ja häkit ja lähdettiin ajelemaan. Erikoinen ajankohta, kun niin oli hehkutettu, ettei kakkosissa tarvitse enää hulluja aamuheräämisiä kestää. Nyt sitten kuitenkin oltiin jo aamuhämärissä liikenteessä. Syy tähän selvisi pian.. Saatiin matkaseuraa Siskosta ja ihastuttavasta kääpiöpinserineiti-Dinasta. Matka sujui rattoisastii, maltoin jopa torkkua häkissäni takapenkillä. Aamupäivä meni snautseripojalta odotteluun, käppäilyyn, hengailuun ja ihmettelyyn. Nii ja kannustettiin me Siskolle ja Dinalle ne viimeiset kaks nollaa ja nyt nekin on kakkosissa. Jatkossa voidaankin lähteä yhdessä reissuun, ILMAN aamuherätyksiä.  Meitä kiltalaisia alkaa olla kakkosissa melko sopiva joukko, tosin eri kokoluokkaa taidetaan olla melkein kaikki..

A-kisa oli hauska rata, joka etenikin varsin hyvin. Kovasti emäntä jännitti kepeille syöttöä taas kerran, kun ei uskaltanut ottaa riskiä ja lähettää kauempaa ja antaa meikäpojan hoitaa homma kotiin..sen piti itsekin päästä siihen söhimään ja "varmistelemaan" ja meinas vauhti vallan tyssätä kun tuli senverran ihmeelliset ohjauskuviot siihen kohtaan. Selvittiin kumminkin ja puhdasta rataa tehtiin suhteellisen hyvään aikaankin.. JA mitä tekee emäntä, unohtaa ohjata viimeisen esteen, juoksen ohi, palaan kiireenvilkkaa takaisin korjaamaan tilannetta ja niinhän siitä tuli vitonen ja himpunverran yliaikaa. On se uskomaton tuo ihmisen järjenjuoksu, kuinka hidasta se voikaan olla joskus!  Mistä ihmeestä tällainen fiksu ja filmaattinen snautseri voi arvata, että jäljellä olisi vielä yksi ja ainokainen hyppy, kun emäntä vaan jolkottelee vierellä navigoimatta yhtään minnekään. Huhhei, tästä kuitenkin 2.sija ja palkintopoksua kotiinvietäväksi.

Ennen B-kisaa tapahtui jotain ihmeellistä. Katselin vierestä kun emäntä yritti houkutella mukaansa Hoffityttö-Doorista. Oliko se vallan minut hylännyt ja vaihtanut kisakaveria? Tuosta noin vain..lennosta!? Minut laitettiin autoon odottelemaan ja emäntä hääräsi pitkinpoikin syöttäen MINUN nameja taskustaan Doorikselle. Ei hyvää enteillyt. Radalle asti ne yhdessä meni ja yhdessä ne sielä palkintojenjaossakin niin nätisti vierekkäin olivat, 3.sijalla ( vitonen puomin nousulta ja vähän yliaikaa).

Meikäläisen B-rata eteni mukavasti, perusmeinigillä. Ohjaaja ei pahemmin töpseksinyt tälläkertaa mutta minäpä livahdin vallan väärään päähän putkea. Emäntä seisoskeli "oikean" putkensuun lähettyvillä mutta meikäpoika otti lunkisti, kaarsi isommin, laajeemin ja rauhallisemmin kohti väärää putkenpäätä. Putki ku putki, ei se voi olla niin justiinsa, varsinkin ihan samasta putkesta oli kuitenkin kyse. Vähän ehkä oli jotain hampaankolossa snautserilla edellisestä emännän töpeksimisestä, sillä ehdin siinä hyvin harkita palaamista emännän luokse mutta kuitenkin vilkaistuani emäntää, totesin, että lyhyempi matka täältä päin putkea.. Ja niin tuomari risti kätensä hylsyn merkiksi ja me päästiin kokeilemaan vääränpuolen syöttöä kepeille "kisatilanteessa". Hyvin se sujui, joten ehkä tuo emäntä sai vähän varmuutta asiaan, että kyllä minä nyt jo handlaan ne vähän vaikeammatkin muuvit kepeille.  Tältä radalta siis otettiin hylsy, ihan piruuttaan tai vahingossa..siitä voimme olla montaa mieltä.

Jokatapauksessa mäkkärin luukun kautta kotiinpäin ja hyvillä mielin. Mahtava aurinkoinen ja sopivan lämmin syyspäivä takana. Kohta päästään hallikisakaudelle!! Jeeij!

Tuossapa tuli bongattua pari kuvaakin BACin nettisivuilta meikäpojasta radalla, nii ja mammasta, sen toisen koiran kanssa.

Loppuun vielä B-radasta video, josta kiitokset Katjalle: http://www.youtube.com/watch?v=M4sUCPBmf0A