Talvi ei ota loppuakseen ja luntakin on enemmän kuin käppänäpoika on koskaan aikaisemmin nähnyt. Onneksi meidän perheen mamma on kaivanut etupihalle lapiolla käytävät, joita pitkin pääsen seikkailemaan metsään pienen lenkin ja kiertelemään etupihalla. Hauska reitti se on kirmata ympäri täyttä vauhtia. Enpä pääse karkaamaankaan, kun lumihangesta polun varrelta näkyy vain hännäntöpöä kun olen tutkimusmatkalla.

Yhtenä pakkasiltana emäntä keksi hassun leikin. Istuttiin nenät vastakkain lattialla ja emäntä laittoi pakasterasiankannen lattialle. Kun vilkaisin katsomaankaan sitä, sain nameja suun täydeltä ja iloiset kehut. Hassua. Kohta leikkiä oli muutettu siihen malliin, että minun piti läppästä tassulla rasiankantta ja siitä sain palkan. Se oli hupaisaa, varsinkin kun pakasterasiankansi oli milloin ihan nenän edessä, milloin vaikkapa jalkarahin päällä. Haastetta siinä oli. Välillä otettiin juoksuspurttia eteisenmatolla jonka puolessavälissä tai päädyssä tehtävä odotti. Nyt emäntä kantaa liivintaskussa aina sitä pientä rasiankantta ja ollaan leikitty tuota samaa leikkiä hallilla ja pihamaalla. Hännäntöpö aivan heiluu puoleleta toiselle kun kuuluu käsky "OTA". Lähden intona kirmaamaan ja etsimään tuota "lätkää" ja varmuuden vuoksi läppäsen kunnon GimmeFivet tassulla lätkään. Kovaa ja korkealta, niin hauskaa se on!

Agitreeneissä ollaan keskitytty kimurantteihin ohjauksiin, mamma aivan pihalla ja kömpelönä ja minä turisen partaani. Niin hassunhauskalta se välillä näyttää. Epäselvää se on, mutta parhaani mukaan yritän lukea mitä tuo ihminen yrittää sanoa. Välillä sitä toivoo, että ihmisen ruumiinkieli olisi hieman selkeämpää.

Jonkinlainen yhteisymmärrys meille on syntynyt emännän kans noista alastulokontakteistakin. Möllikisoissa suoritin molemmilla (mölli+kisaavat) radoilla täydelliset alastulot (2on/2off). Mamma oli silminnähden tyytyväinen niihin ja pikkuinen hännäntöpökin vipatti innostuneena alastuloilla.

A:n alastulolla yritän aina kovasti jarruttaa mutta takapuoli ei aina jää kontaktipinnalle niinkun oli ajatus. Sekös nolottaa. Mamma hidastaa hyvissä ajoin A:lle harjanteen jälkeen ja käsky tulee hyvissä ajoin. Yleensä jos näyttää siltä, ettei käppänäpoika ole ottanut käskyä kuuleviin korviinsa eikä jarrutus ala luonnistumaan tulee emännän koura kohti niskavilloja. Muutaman kerran päässyt pikku vinkuvinku jo ennenkun mamma on ehtinyt koskeakaan. Ennakoitu vinkuvinku-ääni tarkoittaa, että käsky kyllä meni perille, siihen ei vain ehtinyt vielä reagoida. Tukistuksesta johtuva vinkuvinku-ääni kertoo, että ensi kerralla muistan paremmin. Usein istuksin A:n alastulon jälkeen maahan varmuuden vuoksi. Puomilla ja keinulla osaan suorittaa hienot alastulot. Puomilla jopa lujasta vauhdista.

Ajatelkaa, muutama kuukausi sitten tuo emäntä väänsi melkein itkua kun meikäläinen otti loikkaa kontaktipintojen yli eikä paremmasta suorituksesta ollut tietoakaan. Niin sitä vaan opitaan uusia asioita. Nyt jo varon tekemästä loikkakoikkavirhettä puomilla ja keinulla. Kun tuo A vain ei olisi niin jyrkkä, minulle suurensuurelle käppänälle.  

Kevään kisoja innolla odotellen!