Hiljaiseloa tässä on vietetty kai kun ei blogipäivityksiäkään ole saanut aikaseks tuo emäntä. Meikäpoika on taas päässyt lajinsa, agilityn, parin kun vihdoin halliunelma kirkonmäelle toteutui. Avajaisia viettiin hetki sitten ja emäntä oli luvannut meikäpojan esiintymään agilitynäytökseenkin. Ajattelin näyttää kuinka lujaa  näillä kintuilla pääsee ja emäntä jäikin aivan jälkeen radanpätkällä, jonka se suunnitteli vain hetki ennen hoohetkeä.

 

Se oli kuitenkin hauska agihommeli tuo näytös vaikka parit rimat lentelikin huolimattomuutta. Ja mikä parasta, ollaan päästy treenaamaan hallissa jo muutamat kerrat, jossei emäntä oo ollu töissä iltavuorossa.  Ihanaa kun on tasainen pohja ja valot. Kyllä kelpaa kirmata ja snautserinkin keräillä kivituhkaa pohjasta partaansa. Meillä on uus ryhmä, johon kuuluu nautterin lisäks sakpai Dex ja sakpai Nicu, kääpin Dina (joka on meikäpojan kisakaverina ollut aikaisemminkin, ihastuttava pikkuneiti!), tiiter Alfa ja wecoca Myy. Hyvä remmi kasassa siis.

 

Emäntä oli mielissään tauon jälkeen huomattuaan, että koiran voi kuin voikin syöttää kepeille melkein mistä vaan, kun vaan muistaa ajoissa kertoa tilanteen haastavuudesta ja jarruttaa. Mahtava homma! Emäntä tuossa hehkuttelikin, että ihana lukea taaksepäin päivityksiä kun kepit tökki ja kontaktit paukku. Vaan ei töki enää, eikä paukukaan juuri koskaan.. Uusin haaste on saada alastulokontaktit räjähtäväksi, tällähetkellä nautteripoika ottaa vähän varmanpäälle ja hiippailee..sekuntteja-sekuntteja!! Viimekerralla kokeiltiin treeneissä emännän nopeaa etenemistä ja vinkupallolla jätättämistä kontaktille..johan tuli snautseriin vauhtia alastulolla. Pitää nyt hienosäätää vähän, lujaa pitäis tulla mutta tarkkaan myös ottaa 2-2:set alhaalla. Hmmph. Katsotaan. Suurempia onkelmakohtia ei taida tällähetkellä ollakaan, kun vaan tuo emäntä hahmottaisi oman liikkumisensa ja heilumisensa mahdollisimman taloudellisesti kannattavaksi.  Niitä noepita ratoja ja tarkkoja ohjauksia me yritetään haalia tässä kevättä kohti, koirahan pyöris vaikka mitenpäin. Harmi vaan, kun ekat kisat keväälle ois sattunu kotikisoiks uudessa hallissa mut mamma joutuu töihin, koulutukseen, just sillon. Blaa.

 

Näillä mennään ja seuraava päivitys on toivonmukaan ens kuulta, ei vielä kisakuulumisia mutta Moilasen Mikan kurssille emäntä on meidät ilmoittanut. Ja ai nii joo, täytyy juoruta...emäntä on ottanut itselleenkin agilityryhmän koutsattavaksi tälle kaudelle.

 

Täytyypä vielä lisätä pari kuvaa tähän, sillä olen saanut uusia tuttavuuksia. Mm. tallilta tanskandoggityttösen, josta ei vielä ole kuvaa sekä tallikoira Lotan, joka on ihastuttava kultanennoutaja. Viime viikonloppuna tutustuin pentuseen, joka oli melkoisen kokoinen.. Pentu oli nimeltään Häkä ja rodultaan Kaukasianpaimenkoira. Alla todistusaineistoa.

 

Tiko, Lotta ja sieniralli tallipihassa 25.3.2011

Tiko ja Häkä tutustuu. 20.3.2011.

Tiko nautiskelee joulusta perheen kesken. Jos illalla pääsisi emännän luokse yökylään ja viekkuun nukkumaan. Kinkkuakin tahtoisin maistella..

Kovasti toivomme ja odotamme Kiltan treenihallin valmistuvan, hyvää vauhtiahan se onkin noussut Kirkonmäelle.   Pakollista agilitytaukoa on piisannut ja olenkin viettänyt kotikoiran elämää aika pitkälle, pissalenkit ja juoksulenkit alkavat pian maistua puulle..kumpa pääsisi jo treenaamaan ja moikkaamaan treenikavereita!

Uusi vuosi ja uudet kujeet koittaa pian. Menestystä kaikille agilityyn hurahtaneille vuodelle 2011 ja viettäkää rauhallinen Joulu. Nauttikaa ja rentoutukaa!

-Lotta ja Tiko-

Tässä on kisailtu vuoden (melkein) viimeisiä kisoja Vöyrissä ja Pietarsaaressa.

Vöyrissä oli mukava syyskeli kisailla. Ei haitannu fiilistä ollenkaan, että kisat kisailtiin ulkosalla. Tai itseasiassa maneesissa, ei ollut ollenkaa liian viileä kun aurinkokin paisteli sopivasti.

Vöyrissä tuomaroimassa oli Pajarin Tuomo. A-rata lähti hyvin käyntiin. Puomilla sattui jotain ihmeellistä. Juoksiko tuo emäntä miten sattuu mutkitellan vai tuliko meikäpojalle ajatusvirhe..no jokatapauksessa juoksin puomin ylösnousulle ihan vinossa, koitin loikata ja osua siihen mutta tippu mätkähdinkin sutien toiselle puolelle. Tästä vitonen, ja uudestaan vaan ylös. Alastulokontakti hyvä, keinu, rengas, putki, A:n kontaktit..kiperä jarrutus kepeille ja taittui hyvin, syöksy suoraan edessä olevaan suoraan putkeen ja emäntä kinnasi täysiä, jotta olis ehtinyt ottamaan vastaan. No nautteripoika oli nopeampi eikä emäntä ollut aivan hollilla ottamassa vastaan ja kääntämässä muurille..siinäpä se söhellys sitten alkoi. Ohi muurista, palautus. Sitten putken eteen ihmeellinen sylikkärintapainen ohjauskuviointi ja jotenkin luovutin tuon emännän huitomisen kans ja jolkottelin kaikessa rauhassa väärään putkenpäähän, hyllytäen suorituksen. Nooo, olihan siinä jo kerätty turhia virheitä (puomi, muuri) että aivan sama. Loppuun loikittin vielä loput esteet ja se oli siinä.

B-radalle mentäessä emäntä siristeli kovasti silmiään jättäessään mut lähtöpaikalle. Aurinko tirrasi ainakin sitä suoraan silmiin maneesin päätyikkunoista. Suoraan edessä näytti olevan kolmen esteen hyppysuora ja kepit. Mitälie tapahtui mutta huomasin liian myöhään alittaneeni ekan hypyn ja tulleeni toisen ohi. Hylsyhän siitä heti napattiin tällätavalla. Emäntä kovasti pohti, ottiko aurinko yhtälailla koiran kuin kartturinkin silmiin..mene ja tiedä..

Emäntä otti kuitenkin hyödyn irti maksetusta harjoituksesta ja suoritettiin loppurata paremmissa merkeissä, tarkoilla alastulokontakteilla ja vauhtia kiihdyttäen. Puomin ylösnousu oli samassa linjassa kuin alun esteet, joten ainakaan emännän juoksentelua silmiin paistava aurinko haittasi, koirakin siinä suhahti puomin ohitse ekalla lähesymisellä..muuten loppurata oli sujuva ja nopeakin. Noo..maksettua reeniä ainakin minuutin ajan.

Paluumatkalla emäntä kuulemma otti ja hurautti vielä ylinopeussakonkin, kun huristeli ajatuksissaan valvontakameraan. Kaikenkaikkiaan toimiva reissu siis HYL-HYL-Sakot.

Seuraavana viikonloppuna suuntana oli Pietarsaari. Meno oli mahtava, lämmin halli (ei tarvinnu mami eikä koira takkia koko päivänä!) ja tekonurmi. Ihan loistavat järjestelyt ja emännän mukaan kanttiinin sämpylätkin maistu mainiolle. Hyvä tilanne siis. Tälläkertaa tuomaroimassa oli Sivosen Vesa (meidän seuran omasta takaa).

Vesa olikin väsännyt A-radalle mielenkiintosia juttujuttuja, ohjaajasta tuntui aluksi, ettei mitenkään voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ohjaamassa..aina jäisi väärälle puolelle tai liian kauas, tai jonkun esteen taakse, jos yritti tehdä "tutulla ja turvallisella" tavalla ohjaussuunnitelmaa. A-radalle mentäessä fiilis oli jopa hieman sekava, startattiin jo toisena joten muiden suorituksista ei ollut hyötyä eikä haittakaan.. Radalla meno oli kuitenkin todella selkeää ja ohjauskuviot sujui mallikkaasti. Edettiin hyvää vauhtia ja nollakin siinä ehti käydä ohjaajan mielessä.. MUTTA mitä hitto, ei se sitten viitsinyt kertoa parhaansa yrittävälle snautserille, että viimeinenkin este tulisi hypätä. Olis juossut ja tullut näyttämään..emäntä vaan jättäyty sinne jonnekin ja snautseri pyyhkäs viimeisen esteen ohi ja sitten kun kuuluu jotain käskyntapaista niin tämä snautseripoika yritti korjata tilanteen ja siinä sitä leviteltiin käsiä. Olin tullut viimeisen hypyn VÄÄRINPÄIN ja tästä kirjattiin HYL. Kaikkea sitä ja tää ei ollut edes eka kerta. Pah. Mainio rata ja noin päättyi, oijoij sentään. 

B-rata oli agirata. Siinä ei ollut jujuja kovinkaan paljon ja rata lähti käyntiin oikein hyvin. Kesken radan tein snautserimaisen tempauksen (joihin todella harvoin ryhdyn) ja aloin tiirailla katsomon suuntaan jolkotellessani. Normaalisti etenen matalana, vauhdilla ja pikku rähinällä..nyt unohduin haahuilemaan ja emännän äänestä kuului pieni turhautuneisuus kun se huuteli radalla, että "HUHUUU, TIKOOOO, TUUKSÄÄ?!". Joku hemaiseva gimma siellä taisi keimailla radan varressa tai vähintäänkin snautseripojan ajatuksissa kun kesken radan kävi tuollalailla. Tästä haahuiluista tuli 5 kepeille ja hieman yliaikaa..tällä suorituksella sija 2 kuitenkin. Emäntä ei ihan ollut tyytyväinen vaan tuumaili, että täytyy ottaa entistäkin napakampi ohjaus käyttöön, kokoajan jotain säpinää niin ei keksittyminen herpaannu tuollatavalla kesken äksönin.. Ei aina vaan voi pysyä asiassa..eihän.

Vuoden viimeiset kisat kisataankin sitten Seinäjoella joulukuun alussa, jossa ainakin viimevuonna oli aivan loistavat puitteet!!

 

 

Raaps* Raaps*

Hemmetin snautserinkorvat! Miksi ihmeessä korvakäytäviin täytyy kasvaa karvaa ja niin julmettua vauhtia, että niitä sais olla kokoajan joku nyppimässä? Ihan pöljää, mutisee sekä emäntä, että snautseri.

Emäntä kiikutti tämän nautteripojan eläinlääkäriin kutisevien ja punottavien korvien takia..ja mitä vielä, taas nypittiin vaikka justiin oli kaks viikkoa sitten nypitty tehokkaasti. Kyllä snautserilla jalka vispas kun eläinlääkäri sörkki ahtaista korvakäytävistä joka hemmetin haituvan mitä kuvitella voi. Teki kyllä hyvää! Korvatipolla selvittiin, eikä edes antibioottia tarvinut loppuenlopuksi, kun annettiin korvien rauhottua pari päivää. Maailman turhin asia: Korvakäytävän karvat!!  Ja toiseksi turhinta: Pienenpienet ja ahtaat korvakäytävät.

Nyt kuuluu hyvin ja tuulikin puhaltaa taas korviin mukavasti, kun on perusteellisesti kaiveltu röörit, joihin kotikonstein ei ilmeisesti ylletty tarpeeks tehokkaasti.

Viikkohan tuossa vierähti ja taas ajeltiin emännän kans kohti Pöntteriä (Småbönders, Eläinklinikka Johanna). Tälläkertaa vuorossa hampaiden putsaus hammaskivestä. Hammaskiveä ei ollut paljoakaan mutta nyt on semmonen pepsodentti-hammasrivi, että kelpaa vilautella, jos  tarvetta tulee. Pikkusen meinas ottaa koville rauhotus, kun tuntitolkulla piti  maata peitoissa tärisemässä kylmissään. Palautuminen kesti yllättävän kauan. Varmuuden vuoksi pysyttelin makuultaan mahdollisimman pitkään, kun niin kovasti horjutti tasapainoa ja pään sisällä tuntui olevan melkolailla puuroa. Heikkona minua ei kukaan saisi nähdä..turvallisempi leikkiä siis nukkuvaa ja sitten vasta kun voimat oli palautunu lähdin kertaheitolla töpöhäntä viuhuen kirmaamaan.

Emäntä tuossa jo malttamattomana tiiraili netistä loppuvuoden hallikisoja..Vöyrille, Pietarsaareen ja Seinäjoelle tähdätään ennenku vuosi vaihtuu.

 

18.9.2010 lähdettiin aamutuimiin kisareissulle Vaasaan Botnic Agility Clubin kisoihin. (Täältähän me silloin viimeksi saatiin viimeinen nousunolla ja serti!)

Vähän kyllä snautseripoika raapi partaansa aamulla kuuden pintaan, kun emäntä pakkasi laukut ja häkit ja lähdettiin ajelemaan. Erikoinen ajankohta, kun niin oli hehkutettu, ettei kakkosissa tarvitse enää hulluja aamuheräämisiä kestää. Nyt sitten kuitenkin oltiin jo aamuhämärissä liikenteessä. Syy tähän selvisi pian.. Saatiin matkaseuraa Siskosta ja ihastuttavasta kääpiöpinserineiti-Dinasta. Matka sujui rattoisastii, maltoin jopa torkkua häkissäni takapenkillä. Aamupäivä meni snautseripojalta odotteluun, käppäilyyn, hengailuun ja ihmettelyyn. Nii ja kannustettiin me Siskolle ja Dinalle ne viimeiset kaks nollaa ja nyt nekin on kakkosissa. Jatkossa voidaankin lähteä yhdessä reissuun, ILMAN aamuherätyksiä.  Meitä kiltalaisia alkaa olla kakkosissa melko sopiva joukko, tosin eri kokoluokkaa taidetaan olla melkein kaikki..

A-kisa oli hauska rata, joka etenikin varsin hyvin. Kovasti emäntä jännitti kepeille syöttöä taas kerran, kun ei uskaltanut ottaa riskiä ja lähettää kauempaa ja antaa meikäpojan hoitaa homma kotiin..sen piti itsekin päästä siihen söhimään ja "varmistelemaan" ja meinas vauhti vallan tyssätä kun tuli senverran ihmeelliset ohjauskuviot siihen kohtaan. Selvittiin kumminkin ja puhdasta rataa tehtiin suhteellisen hyvään aikaankin.. JA mitä tekee emäntä, unohtaa ohjata viimeisen esteen, juoksen ohi, palaan kiireenvilkkaa takaisin korjaamaan tilannetta ja niinhän siitä tuli vitonen ja himpunverran yliaikaa. On se uskomaton tuo ihmisen järjenjuoksu, kuinka hidasta se voikaan olla joskus!  Mistä ihmeestä tällainen fiksu ja filmaattinen snautseri voi arvata, että jäljellä olisi vielä yksi ja ainokainen hyppy, kun emäntä vaan jolkottelee vierellä navigoimatta yhtään minnekään. Huhhei, tästä kuitenkin 2.sija ja palkintopoksua kotiinvietäväksi.

Ennen B-kisaa tapahtui jotain ihmeellistä. Katselin vierestä kun emäntä yritti houkutella mukaansa Hoffityttö-Doorista. Oliko se vallan minut hylännyt ja vaihtanut kisakaveria? Tuosta noin vain..lennosta!? Minut laitettiin autoon odottelemaan ja emäntä hääräsi pitkinpoikin syöttäen MINUN nameja taskustaan Doorikselle. Ei hyvää enteillyt. Radalle asti ne yhdessä meni ja yhdessä ne sielä palkintojenjaossakin niin nätisti vierekkäin olivat, 3.sijalla ( vitonen puomin nousulta ja vähän yliaikaa).

Meikäläisen B-rata eteni mukavasti, perusmeinigillä. Ohjaaja ei pahemmin töpseksinyt tälläkertaa mutta minäpä livahdin vallan väärään päähän putkea. Emäntä seisoskeli "oikean" putkensuun lähettyvillä mutta meikäpoika otti lunkisti, kaarsi isommin, laajeemin ja rauhallisemmin kohti väärää putkenpäätä. Putki ku putki, ei se voi olla niin justiinsa, varsinkin ihan samasta putkesta oli kuitenkin kyse. Vähän ehkä oli jotain hampaankolossa snautserilla edellisestä emännän töpeksimisestä, sillä ehdin siinä hyvin harkita palaamista emännän luokse mutta kuitenkin vilkaistuani emäntää, totesin, että lyhyempi matka täältä päin putkea.. Ja niin tuomari risti kätensä hylsyn merkiksi ja me päästiin kokeilemaan vääränpuolen syöttöä kepeille "kisatilanteessa". Hyvin se sujui, joten ehkä tuo emäntä sai vähän varmuutta asiaan, että kyllä minä nyt jo handlaan ne vähän vaikeammatkin muuvit kepeille.  Tältä radalta siis otettiin hylsy, ihan piruuttaan tai vahingossa..siitä voimme olla montaa mieltä.

Jokatapauksessa mäkkärin luukun kautta kotiinpäin ja hyvillä mielin. Mahtava aurinkoinen ja sopivan lämmin syyspäivä takana. Kohta päästään hallikisakaudelle!! Jeeij!

Tuossapa tuli bongattua pari kuvaakin BACin nettisivuilta meikäpojasta radalla, nii ja mammasta, sen toisen koiran kanssa.

Loppuun vielä B-radasta video, josta kiitokset Katjalle: http://www.youtube.com/watch?v=M4sUCPBmf0A