Botnic Agility Clubin kentällä Vaasassa aloitettiin aikainen aamu kylmässä ja kurjassa. Mamma oli varustautunut pipoon, välihousuihin ja moneenkohan kerrokseen paitoja ja takkeja. Kuulemma ei luovu niistä ennen heinäkuun KLAGia. Meikäpoika sai odotella häkissään autossa puolet päivästä, oikeestaan se ei haitannut, en kuullut enkä nähnyt mitään hermojani raastavaa ja ehkä eilinen reissaaminen oli tehnyt hermoilleni hyvää, en jaksanut itkeskellä ja ulvoa.Mammakin ehkä pärjäilisi ilman huolenpitoani.

A radalle skarppina. Tuomaroimassa Henri Luomala, jonka rata oli oikein sopiva snautseripojan mieleen. Aan alastulolla oli vähän kiirus, en pysähtynyt mutta otin kontaktin kuitenkin. Mami mutisi jotain kun jatkoimme matkaa, sille ei taida mikään riittää. Muuten homma pelitti hienosti. Nollarata napattiin ja jäi meille muutama sekuntti aikaakin vielä. Mami oli onnessaan ja hieman peloissaankin..kakkosiin käy meidän tie. SERT luki punamustassa ruusukkeessa ja meikä sai mahtipehmolelupallon, joka VINKUU!!! Maailman ihanin palkinto!!

Näinpä päivästä tuli pitkähkö. Maltoin syödä aamupäivällä oikein ruokaakin, eka kunnon ateria pariin päivään. Vähän jäänyt sapuskat toisarvoiseksi, kun on päässyt radalle ja muutenkin reissuun. Aamupäivän hengailin autossa ja käytiin kävelyillä vähän väliä ja leikkimässä. Lepponen meininki, tuumaili tämä käppänä. Iltapäivän puolelle se kello taisi kääntyä kun kakkoset alkoivat.

B rataa odoteltiin tovi ja mammaa tosiaan jännitti pitkästä aikaa, sen huomasi. Meikäpoika oli hyvällä tuulella, kunhan hengailin kisapaikalla tyynenä ja iloisena. Kakkosten rata oli hieman hankalampi kuin ykkösten, tottakai. Silti aivan hyvin meidän klaarattavissa. Partanaaman harmiksi nuo hemmetin kepakot oli taas laitettu sinne. Käppänäpoika tuumi tympääntyneenä, että jos oikeen lujaa juoksisi niiden ohi, niin kukaan tuskin huomaisi. Nooh..emäntä huomasi hyvinkin ja nakkasi meikäläisen uuteen pujotteluun, se lähtikin ihan sujuvasti. Osaan kyllä, mutta on niin hitaat ja tympeät suorittavaksi. Radalla on niin paljon hauskempiakin juttuja kun nuo kepakot. En tykkää hidastella. Mamman mielestä huijasin myös vikan pujotteluvälin, siksi jatkettiin rata loppuun tarkoin, hitain kontaktein.. Noo..eipä se tuomari ollutkaan nostanut käpäläänsä ja tästä sitten vitonen (ekasta keppisähellyksestäni) ja sitten yliaikaa. Hyllyksi se mamma sitä rataa luuli, tuomari vaan näki toisin. No kelpasi moinen kakkosten korkkaus, sija 2. vitosella ja pikku yliajalla.

Tuossapa meikäpoika komeilee sertifikaattinsa kanssa ja vähän muutakin todistusaineistoa hyvästä päivästä.