Ja taas mentiin kentälle, tälläkertaa kisatunnelmissa. Jouduin odotella autossa liiankin paljon. Päätin ottaa rauhallisesti, en jaksanut huutaa ja itkeä. Näytti jokatapauksessa siltä, että mamma tuli ja meni oman päänsä mukaan jokatapauksessa, huusin tai en.

Agilityrata oli helpohko rata. Kepit jännittivät ja emäntä sohi mukamas rauhallisesti ja kuumuin liikaakin kun joutui taas komentamaan tuota emäntää kepeillä. Sekoittaa vaan minua kun yritän pujotella, huitoo ja jankuttaa siinä, edessä. Jostain syystä otin hyppyloikan puomin alastulolta ja emäntä vallan kauhistui. Unohti siinä sitten täysin ohjata muutkin kontaktit, katsoi vain kuinka liitelin menemään. Unohdin itsekin ottaa kontatit mutta eipä tuo ohjaajakaan viitsinyt asiasta huomauttaa. Vähän jäi kyllä hampaankoloon..molemmilla.

Hyppyradalla skarpattiin..vähän. Vain yksi koirakko pääsi tuloksiin asti, koko muu poppoo HYLLYTETTYNÄ. Sielä seassa me! Emäntä pelkäsi että lipeän väärille esteille jatkuvasti, varmisti heti viimeisen päälle. Minulla ei ollut aikomustakaan päättää itse minne mennä ja kaikki onnistui hienosti, kunnes tuli kepit. TAAS. Kepeillä korjattiin ja puuhasteltiin aikamme, rauhassa oli tarkoitus mennä mutta jotenkin siinä sitten otettiin HYLsy, kun korjaamatta jäi ulostulo kepeiltä ja johan mentiin jo rengasta kohti ja suhahdettiin läpi.

Se niistä siisteistä radoista taas..ENS kerralla mennään HILJAA-HILJAA ja pilkuntarkasti.

PS. Emäntä näkeekin ehkä ensi kerralla eteensä kun sai silmät laseroitua. Siitäpä innostuneena (tai kisaradoista masentuneena) se naputteli ja maalasi meille takapihalle omat 12 keppiä. NYT jos koskaan ne alkavat sujua, ainakin kotipihalla ilman kuumumista ja armotonta räksytystä. :)