Heinäkuu meni kuin siivillä, sanovat nuo ihmisotukset. Mun mielestä kesä on ollu paras ikinä, on ollut seuraa kotona melkein kokoajan, treenejä ja mun ekat kisat! Ihmisotukset sanoo, että on ollut hyvä kun koiralla on ollut seuraa koko kesän, noh onhan se ihan kivaa, ainakin joku heittää vinkupalloja mulle jatkuvasti ja oon syönyt dental stickejä varmaan päivittäin! :P

Ihmisotukset ne kun luulee, että ahdistun yksinolosta, oikeasti tämä uljas käppänäpoika pärjäisi vallan mainiosti itsekseenkin mutta luulempa, etteivät nuo ihmispolot pärjää ilman minua suuressa maailmassa. Siksi ulvon joskus, jotta löytävät kotiin takaisin. Mokomat.

Mitäs muuta minun kesään kuuluu..

Heinäkuun alussa treenattiin kovasti KLAGiin, jossa sain ekaa kertaa kirmata radalla ihan oikeissa kisoissa. KotiKokkolassa oli hirmuisesti hyppyjä, putkia ja kaikennäköistä koirakkoa. Palataampa siihen viikonloppuun hetkeksi.

Perjantai iltana Lotta haki minut luokseen. Oli ihanaa nukkua Lotan kainalossa hetkittäin, jouduin vain vartioimaan nukkuvaa emäntää kovasti. Se kun oli muuttanut uuteen koppiin kesäkuussa ja kopin ulkopuolelta kuului vähän väliä ääniä, joille varoittelin olemassaolostani. Hyvä niin, muuten emäntä ei olisi ollenkaan havahtunut ulkopuolelta kuuluviin ääniin. Välillä sekin tuli eteiseen asti tarkistamaan tilannetta, pääosin vartioinnista vastasin kuitenkin minä aina kun outoja ääniä ilmaantui.

Aamuisella lähdimme yhdessätuumin kävelylle, joku tuota emäntää vaivasi. Sekun ei syönyt mitään aamupalaksi, onneksi muisti ruokkia koiransa. Outoa käytöstä, selvästi olimme johonkin matkalla. Lenkillä tapahtui outoja. Epähuomiossa kulkiessani, pihastaan karkannut lapinkoirauros pääsi yllättämään minut. Se haukkasi takapuoleeni kiinni, emäntä huusi ja niin huusin minäkin. Molempia kai vähän tärisytti tilanteen jälkeen mutta pian rohkenin jo liikkuua normaalisti. Pysyttelin kuitenkin hyvin lähellä mamman jalkoja, ettei se eksyisi luotani, pian saisi hampaat takapuoleensa sekin onneton.

Auton kyydissä pääsin katsomaan agility-touhotusta radanvarteen. Joku täti halusi nostaa minut pöydälle ja toinen venytteli koipiani, vähän oli ahdistavaa. Ihmiset nyökkäilivät ja vielä lopuksi joku härveli laitettiin selkäni päälle. Pian olimme jo radalla, naureskelin mielessäni kun esteen korkeudet olivat romahtaneet aivan pohjalukemiin. Ihmiset kun pitivät minua ihan rääpäleenä. Enhän tuollaisia ollut harjoitellutkaan, niin pieneltä ne tämän suuren uroksen silmään näyttivät. Emäntä ohjeisti suhteellisen selkeästi radalla, yritin kyllä parhaani mutta jouduin tarkkailemaan, ettei se emäntä mene hukkaan, vaarana kun oli että joku pääsee sitäkin puremaan tämän päivän aikana. Niinhän siinä kävi, ettei oltu samalla aaltopituudella keppejen jälkeen ja hyppäsin väärin hyppyesteen. H-Y-L oli kirjoitettu lappuihin. Oikestaan olin ihan onnellinen kun pääsen radanvarteen, sielä kun oli tuttuja. Cottonkaverini Aatu oli tullut katsomaan suoritustani emäntänsä kanssa.

Seuraavksi yöksi pääsin kotiin, eipä tarvinut vahtia emännän luukkua enään. Luotin, että se pärjää yksinäänkin hetken. Seuraavana päivänä joku nosteli minua taas kerran radanvarressa pöydälle ja siinä taas taiteiltiin. Isoksi pojaksi kehuivat, mutta silti halusivat vielä yhden mittauksen. Ihme naisia, egoni kasvoi vähän kun kertoivat, että mahdollisesti seuraavan mittauksen jälkeen estekorkeus nousisi mediin, eli siihen normaalin mihin olin tottunutkin. Mikään kääpiö minä en ole, olen aina ollut sitä mieltä. ;) Egoni oli kohonnut eilisestä ja vetäsin hyppyradalta täydellä rähinällä 4.sijan, kepeillä tosin innostuin hieman ja sieltä yksi virhe. Hups.

Heinäkuun loppupuolella kaverini Aatu-cottoni kävi meillä kylässä, se näytti hassulta kun se oli joutunut ihmisotusten käsittelyyn. Takut oli poistettu ja se oli melkein yhtä lyhytkarvainen kun minäkin. Hauskaa meillä oli niinkuin aina yhdessä, vaikka toinen hassulta näyttikin.

Emäntä saa lisäillä kuvia heinäkuisista treeneistäkin. Olin aika PRO, jopa lainasin nahka-Buusterin ohjaajaa Katia hetkeksi ja meillä synkkasi radalla oikeen kivasti. Omaa emäntää lainasin myös hetkeksi pois. Tosin se kadutti myöhemmin kun näytti, että Buusterilla ja MINUN emännällä oli tosi hauskaa radalla. Minä komensin kovasti sitä touhua loppumaan, hitto kun minut oli vielä sidottu puunjuureen.

Nyt onkin jo elokuu, pieni huoli kalvaa. Kohta laumani lähtee työhön ja kouluun ilman ainaista suojeluani. Joudun ehkä pistää pienen mekkalan pystyyn taas, kun eivät tajua ottaa minua mukaan. Toivottavasti Roope-vanhus on laumassani vielä pitkään, se kun alkaa olla jo aika tylsää seuraa vaikka kuinka esittelen uusimpia vinkupallojani sille. Kai se vain on niin tylsä, lenkillä yritän aina leikkiä mutta Roope vain löntystää. Ihana velipoika se silti on, olen jopa oppinut kunnioittamaan Roopea, en mene talliin jos Roope seisoo ovella vastassa.

Iloista loppukesää ja tulkaa kannustamaan tuota emäntää kun vien sen taas kisoihin Elokuun aikana. :)

Kääpiösnautseri Tiko