Eilen oli kumma päivä, isoveli Roope pestiin vaikka se ei yhtään tykkää pesusta. Ihan oikein sille, minut pestään melkein päivittäin, ainakin tassut virutetaan ja parta. Kuitenki ihmettelen, mistä tämä kaikki huomio. Otettiin kuvia ja syötettiin nameja, isoveikka oli iloinen. Haukkui ja nautti herkuista. Tytöt olivat vähän hassuja, komensivat minut pois moneen kertaan. Niinkun en voisi komentaa Roopea vähän, kun se vei kaiken huomion itseensä ja söi melkein kaikki herkut yksinään. Pirulainen.. Siinä niin somasti otettiin kuvia takapihalla, halittiin ja pusittin ja minulle ainoa käsky oli napakka "pois!". Otin kuitenkin riskin, kiipesin emännän syliin potrettia varten ja samalla hieman kurisin hiljaksiin Roopelle, ettei tungeksi liikaa. Mamma on kuitenkin aina minun mamma, vähän täytyy varautua.

Ilta kääntyi yöksi ja huolestuin hieman. Oonakin valvoi huoneesaan harvinaisen myöhään, köllötteli matollakin vielä Roopen nukahdettua. Itsekin oli hieman levoton, jotain oli vialla. Yritin tyrkyttää itseäni kaikille, välillä menin mököttämään kun minua ei huomioitu. Onneksi isäukko sentään jakoi iltapalan kanssani nojatuolissa niinkuin iltarutiinin kuuluu.

Seuraavana päivänä kun kaikki tulivat kotiin oli tunnelma edelleen outo. Tytöt istuivat lattialla Roopen kanssa ja minä näin parhaaksi kiivetä Lotan syliin lattialle niinkuin pentunakin tein, jottei vain pääsisi unohtumaan kuka on kenenkin alaisuudessa. isoveikka oli iloisella tuulella taas, haukkui ja yritti varastaa kissan nappuloita rasiasta, kebabbiakin se kävi noolaamassa Otto-pojan lautaselta jossain vaiheessa. Kävi se nuolaisemassa minua parrastakin muutamaan otteeseen, yritin olla viileä vaikka ele lämmittikin pientä sydäntäni. Kauhean huolissaan olivat tytöt, halailivat ja pusuttelivat isoveikkaa toistamiseen kunnes auto käynnistyi pihalla. Koko poppoo halivat vanhaa ja huteraa velipoikaa, koiraa joka oli opettanut minullekin miten vanhempaa tuli kunnioittaa. Moneen otteeseen yritin kivuta mukaan autonkyytiin mutta tälle reissulle minulla ei ollut asiaa. Roopen piti lähteä matkaan ilman minua, luvassa oli varmasti jotain erikoista.

Tunnin kuluttua kuulin pihalta tutun auton äänen, kiljuen juoksin alas, vastaan tulijoita. Emäntä tuli sisälle, nosti portaalta käteensä kynttilän, eikä tervehtinyt minua ollenkaan. Juoksin hakemaan vinkupalloni turvakseni, sen kanssa ainakin oli aina hauskaa. Pian menimme ulos, metsän laitaan. "Roope lähti" sanoi emäntä ja katsoi minua silmiin. Istuuduin kuusenoksien viereen istuin ihan hiljaa paikallani ja tapitin ihmisiä, jotka seisoivat hiljaa katsellen kynttilöitä kiven juuressa. Kun lähdimme metsästä juoksin äkkiä autolle, jos joku nyt lähtisi autolla johonkin, tahtoisin varmasti mukaan, sillä enhän voinut olla aivan varma minne Roope oli viety. Emäntä joutui lähtemään yöksi töihin..varmuudenvuoksi yritin vieläkin päästä mukaan autoon mutta tällekään reissulle minua ei huolittu.

Illan pimetessä minulla oli rauhallinen olo, kotona poltettiin pari kynttilää, oli melko hiljainen ilta. Iltakävelylle lähdettiin ilman Roopea.. Vaikka yleensä lenkillä haastoinkin Roopea matsiin kanssani, oli iltapissalla melko yksinäistä ilman isoa kaveria kyljessäni.

Jotenkin minusta tuntui, että jotain suurta oli tapahtunut. En vain vielä ollut aivan varma mitä se oli. Toivottavasti kuitenkin pääsen isoveikkaa kurkistamaan tallinpihaan vaikka huomenna..tai joku toinen päivä, jos se vaikka olisi reippaalla tuulella ja leikkisi kanssani, niinkuin yksi kesäinen päivä etupihalla.

 -Kiitos että olit Roope, kiitos kaikesta. :lla Lotta