Sunnuntaina Klag-rumba jatkui. Taas snautseripoikaa vietiin edestakaisin leirintäalueelle ja kotiin ja taas leirintäalueelle illan tullen. Päivällä oli järkyttävän lämmin, kunnon helle juuri kun piti valmistautua starttiin. Nurmikentällä oli huimasti hajuja ja snautseripoika keskittyi jäljestämään neitoja ja eväitä ja ties mitä ihanuuksia. Keskittyminen oli taas vähän niin ja näin, kuumuus vaivasi eikä virettä oikein löytynyt. Emäntä vei Nakupojan kahlaamaan meriveteen ja rannalla olikin seurana kaksi ihanaa göötti-tyttöä ja kaksi noutajatyttöäkin uiskenteli kauempana rannasta. Pikkusnautserin töpöhäntä vispasi kovasti, ties vaikka aivan uimaankin asti olisi uskaltanut neitojen perässä, jos emäntä olisi moisen sallinut.

Nooh. E-radalle mentiin toiveikkain mielin, emäntä halusi uskoa ettei helle ja takana jo olevat radat haittaa menoa. Rata lähti vauhdikkaasti käyntiin. Kepeillä sattui töppäys, joka tympäisi sekä koiraa että emäntää ja siitä se alamäki alkoikin. Räksytin kiukustuneena emännälle, olisi ollut hauska edetä samaa vauhdikasta tahtia mutta emäntä syötti kepeille uudemman kerran. Into katosi jonnekin ja terävyys samalla kertaa, sekä emännästä että koirasta. Hutiloitiin samantien A:n alastulolla epäselvä kakskakkonen, jolle emäntä puisteli päätään, mentiin ohitse keinusta ja toheloitiin oikein olan takaa ja loppuenlopuksi päätin jättää leikin sikseen ja jolkottelin ulos radalta radan reunalla olevan puomin ohitse. Emäntä ei ollut uskoa silmiään, tiputin jopa muutaman rimankin tuossa radan varrella. Se oli kaoottinen ja löysä ratasuoritus, ei kiinnostanut, ei sitten ollenkaan. Odottelin loppuenlopuksi vain kotiinpääsyä. Meininki oli vähän semmoinen, että ikinä oltukaan mitään kokonaista rataa tehtykään, kuurot korvat ja chilli meninki. Ihan tylsää koko agility itseasiassa. Onnellinen olin kun pääsin kotiin leikkimään pikkukissan kanssa ja köllöttelemään sisälle viileään. Illalla kuulemma pitäisi skarpata..PYH, tuumasi snautseripoika, skarpatkoon eukko keskenään. Tuosspa piirrosta E-radasta: http://www.kpkk.net/images/stories/ratoja/E2.pdf

Illansuussa keli oli jo vähän viilennyt. F-radalle mennessä emäntä teki ihme tempauksen. Nosti partanaaman kainaloonsa ja istutti lähtöpaikalle, yhtään en ehtinyt nuuskaista nurmikkoa enkä pröystäillä kenellekkään matkan varrella, yhtään namiakaan en saanut suuhuni. Ihme touhua! Olikohan emäntä vihainen aikaisemmista löysäilyistä? Kun sain lähtömerkin emäntä ohjasi tosi skarpisti, kehui ja hihkui. Olin ihmeissäni ja innostuin vallan. Matkalla kuului "JESS, HYVÄ, MENNÄÄN, TULETULE, JESSJESS!!". Oli ihan huipputunnelmat! Yksi kielto putkensuulta sattui mutta rata eteni hienosti..oli snautserimeininki kohillaan rähinöineen ja meno valtavan mukavaa. Emäntä oli päättänyt unohtaa kaunat ja käskytyksen ja tsempata jaksamaan vielä viikonlopun viimeisen radan. JA KYLLÄ, meillä oli hauska!. Niin vallattoman hauskaa että loppusuoralta unohtui hypätä viimeinen este ja tästä syystä saatiin HYL. :) Löytyipä piirros tästäkin ratahässäkästä: http://www.kpkk.net/images/stories/ratoja/F2.pdf

Emäntä oli silminnähden tyytyväinen, kun löysi partanaamasta tutun ja innokkaan vaihteen esiin. Oli jo ollut huolissaan kun ohjaus ei toiminut, koira oli laiskan oloinen, kuuro ja omissa aatoksissaan, ei vesi maistunut..eikä oikeen mikään kiinnostanut. Noh, ei hätää. Se oli hetken tylsistyminen ja löydettiinhän me se yhteinen meininki radalla vaikkakin vasta viikonlopun viimeisellä. Hyvä fiilis jäi ja nyt lepäillään parisen viikkoa, eikä loikita yhtään mitään. Korkeintaan keppejä pari kertaa omalla pihamaalla.