Keskiviikkona 26.5 sain uuden ystävän, pienenpienen sellaisen. En meinannut malttaa pysyä nahoissani, niin ihastuttava ja ihmeellinen se oli. Se pysytteli ihmisten läheisyydessä ja katsoi minua silmät sirrillään kun vihdoin sain luvan nuuskia sitä. Pieni ja harmaa se on, pikkuinen Nipa. Nipa taitaa olla kissa, ainakin se pitää hassua ääntä, joka muistuttaa kissan naukumista. Minä tykkään Nipa-Pipasta kovasti ja Nipa on tainnut erehtyä luulemaan minua bodyguardiksi ja välillä kiipelytelineeksi.

Villintyneenä Nipa köyristää selkänsä ja lähtee sivuttain loikkimaan minua kohti. Oi kuinka tahtoisin loikkia sen kanssa mutta minua on kehotettu olemaan varovainen, niinpä värisen paikallani ja heilutan häntää vain vimmatusti. Nipa on hauska veijari, välillä se uhittelee korvat luimussa ja läpsii pikkupikku tassullaan minua partaan. Kumpa saisin siitä pian leikkikaverin, nyt pitää vain olla varovainen, toinen kun on niin pieni. Ulkonakin käytiin yhtenä päivänä, minä ja Nipa. Nipa pysytteli kyljessäni ja kun lähdin jolkottamaan nurmikon poikki se kipitti perässä ja tuli vatsani alle turvaan. Siinä me katseltiin pihan tapahtumia. Minä suojelin pikkuista uutta ystävääni, koska se noin turvautui lähelle.

Kyllä coolinkin käppänän sydän taisi vähän sulaa, pakko myöntää. Niin hauska tuo pieni uusi ystävä on. Ensimmäisen päivän jälkeen en jaksanut niinkään intoilla Nipasta, vaikka se välillä rimpuileekin ties missä ja kirmaa pitkin olohuonetta. Minusta sen puuhia on hauska seurata ja se tuoksuukin niin hyvälle, että välillä käyn nuuskimassa sen päästä varpaisiin kun se nukkuu. Toivottavasti joku saa napattua meistä kaverikuvan joku päivä.