Hiljaiseloa tässä on vietetty kai kun ei blogipäivityksiäkään ole saanut aikaseks tuo emäntä. Meikäpoika on taas päässyt lajinsa, agilityn, parin kun vihdoin halliunelma kirkonmäelle toteutui. Avajaisia viettiin hetki sitten ja emäntä oli luvannut meikäpojan esiintymään agilitynäytökseenkin. Ajattelin näyttää kuinka lujaa  näillä kintuilla pääsee ja emäntä jäikin aivan jälkeen radanpätkällä, jonka se suunnitteli vain hetki ennen hoohetkeä.

Se oli kuitenkin hauska agihommeli tuo näytös vaikka parit rimat lentelikin huolimattomuutta. Ja mikä parasta, ollaan päästy treenaamaan hallissa jo muutamat kerrat, jossei emäntä oo ollu töissä iltavuorossa.  Ihanaa kun on tasainen pohja ja valot. Kyllä kelpaa kirmata ja snautserinkin keräillä kivituhkaa pohjasta partaansa. Meillä on uus ryhmä, johon kuuluu nautterin lisäks sakpai Dex ja sakpai Nicu, kääpin Dina (joka on meikäpojan kisakaverina ollut aikaisemminkin, ihastuttava pikkuneiti!), tiiter Alfa ja wecoca Myy. Hyvä remmi kasassa siis.

Emäntä oli mielissään tauon jälkeen huomattuaan, että koiran voi kuin voikin syöttää kepeille melkein mistä vaan, kun vaan muistaa ajoissa kertoa tilanteen haastavuudesta ja jarruttaa. Mahtava homma! Emäntä tuossa hehkuttelikin, että ihana lukea taaksepäin päivityksiä kun kepit tökki ja kontaktit paukku. Vaan ei töki enää, eikä paukukaan juuri koskaan.. Uusin haaste on saada alastulokontaktit räjähtäväksi, tällähetkellä nautteripoika ottaa vähän varmanpäälle ja hiippailee..sekuntteja-sekuntteja!! Viimekerralla kokeiltiin treeneissä emännän nopeaa etenemistä ja vinkupallolla jätättämistä kontaktille..johan tuli snautseriin vauhtia alastulolla. Pitää nyt hienosäätää vähän, lujaa pitäis tulla mutta tarkkaan myös ottaa 2-2:set alhaalla. Hmmph. Katsotaan. Suurempia onkelmakohtia ei taida tällähetkellä ollakaan, kun vaan tuo emäntä hahmottaisi oman liikkumisensa ja heilumisensa mahdollisimman taloudellisesti kannattavaksi.  Niitä noepita ratoja ja tarkkoja ohjauksia me yritetään haalia tässä kevättä kohti, koirahan pyöris vaikka mitenpäin. Harmi vaan, kun ekat kisat keväälle ois sattunu kotikisoiks uudessa hallissa mut mamma joutuu töihin, koulutukseen, just sillon. Blaa.

Näillä mennään ja seuraava päivitys on toivonmukaan ens kuulta, ei vielä kisakuulumisia mutta Moilasen Mikan kurssille emäntä on meidät ilmoittanut. Ja ai nii joo, täytyy juoruta...emäntä on ottanut itselleenkin agilityryhmän koutsattavaksi tälle kaudelle.

Täytyypä vielä lisätä pari kuvaa tähän, sillä olen saanut uusia tuttavuuksia. Mm. tallilta tanskandoggityttösen, josta ei vielä ole kuvaa sekä tallikoira Lotan, joka on ihastuttava kultanennoutaja. Viime viikonloppuna tutustuin pentuseen, joka oli melkoisen kokoinen.. Pentu oli nimeltään Häkä ja rodultaan Kaukasianpaimenkoira. Alla todistusaineistoa.

Tiko, Lotta ja sieniralli tallipihassa 25.3.2011

Tiko ja Häkä tutustuu. 20.3.2011.

Tiko nautiskelee joulusta perheen kesken. Jos illalla pääsisi emännän luokse yökylään ja viekkuun nukkumaan. Kinkkuakin tahtoisin maistella..

Kovasti toivomme ja odotamme Kiltan treenihallin valmistuvan, hyvää vauhtiahan se onkin noussut Kirkonmäelle.   Pakollista agilitytaukoa on piisannut ja olenkin viettänyt kotikoiran elämää aika pitkälle, pissalenkit ja juoksulenkit alkavat pian maistua puulle..kumpa pääsisi jo treenaamaan ja moikkaamaan treenikavereita!

Uusi vuosi ja uudet kujeet koittaa pian. Menestystä kaikille agilityyn hurahtaneille vuodelle 2011 ja viettäkää rauhallinen Joulu. Nauttikaa ja rentoutukaa!

-Lotta ja Tiko-

Tässä on kisailtu vuoden (melkein) viimeisiä kisoja Vöyrissä ja Pietarsaaressa.

Vöyrissä oli mukava syyskeli kisailla. Ei haitannu fiilistä ollenkaan, että kisat kisailtiin ulkosalla. Tai itseasiassa maneesissa, ei ollut ollenkaa liian viileä kun aurinkokin paisteli sopivasti.

Vöyrissä tuomaroimassa oli Pajarin Tuomo. A-rata lähti hyvin käyntiin. Puomilla sattui jotain ihmeellistä. Juoksiko tuo emäntä miten sattuu mutkitellan vai tuliko meikäpojalle ajatusvirhe..no jokatapauksessa juoksin puomin ylösnousulle ihan vinossa, koitin loikata ja osua siihen mutta tippu mätkähdinkin sutien toiselle puolelle. Tästä vitonen, ja uudestaan vaan ylös. Alastulokontakti hyvä, keinu, rengas, putki, A:n kontaktit..kiperä jarrutus kepeille ja taittui hyvin, syöksy suoraan edessä olevaan suoraan putkeen ja emäntä kinnasi täysiä, jotta olis ehtinyt ottamaan vastaan. No nautteripoika oli nopeampi eikä emäntä ollut aivan hollilla ottamassa vastaan ja kääntämässä muurille..siinäpä se söhellys sitten alkoi. Ohi muurista, palautus. Sitten putken eteen ihmeellinen sylikkärintapainen ohjauskuviointi ja jotenkin luovutin tuon emännän huitomisen kans ja jolkottelin kaikessa rauhassa väärään putkenpäähän, hyllytäen suorituksen. Nooo, olihan siinä jo kerätty turhia virheitä (puomi, muuri) että aivan sama. Loppuun loikittin vielä loput esteet ja se oli siinä.

B-radalle mentäessä emäntä siristeli kovasti silmiään jättäessään mut lähtöpaikalle. Aurinko tirrasi ainakin sitä suoraan silmiin maneesin päätyikkunoista. Suoraan edessä näytti olevan kolmen esteen hyppysuora ja kepit. Mitälie tapahtui mutta huomasin liian myöhään alittaneeni ekan hypyn ja tulleeni toisen ohi. Hylsyhän siitä heti napattiin tällätavalla. Emäntä kovasti pohti, ottiko aurinko yhtälailla koiran kuin kartturinkin silmiin..mene ja tiedä..

Emäntä otti kuitenkin hyödyn irti maksetusta harjoituksesta ja suoritettiin loppurata paremmissa merkeissä, tarkoilla alastulokontakteilla ja vauhtia kiihdyttäen. Puomin ylösnousu oli samassa linjassa kuin alun esteet, joten ainakaan emännän juoksentelua silmiin paistava aurinko haittasi, koirakin siinä suhahti puomin ohitse ekalla lähesymisellä..muuten loppurata oli sujuva ja nopeakin. Noo..maksettua reeniä ainakin minuutin ajan.

Paluumatkalla emäntä kuulemma otti ja hurautti vielä ylinopeussakonkin, kun huristeli ajatuksissaan valvontakameraan. Kaikenkaikkiaan toimiva reissu siis HYL-HYL-Sakot.

Seuraavana viikonloppuna suuntana oli Pietarsaari. Meno oli mahtava, lämmin halli (ei tarvinnu mami eikä koira takkia koko päivänä!) ja tekonurmi. Ihan loistavat järjestelyt ja emännän mukaan kanttiinin sämpylätkin maistu mainiolle. Hyvä tilanne siis. Tälläkertaa tuomaroimassa oli Sivosen Vesa (meidän seuran omasta takaa).

Vesa olikin väsännyt A-radalle mielenkiintosia juttujuttuja, ohjaajasta tuntui aluksi, ettei mitenkään voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ohjaamassa..aina jäisi väärälle puolelle tai liian kauas, tai jonkun esteen taakse, jos yritti tehdä "tutulla ja turvallisella" tavalla ohjaussuunnitelmaa. A-radalle mentäessä fiilis oli jopa hieman sekava, startattiin jo toisena joten muiden suorituksista ei ollut hyötyä eikä haittakaan.. Radalla meno oli kuitenkin todella selkeää ja ohjauskuviot sujui mallikkaasti. Edettiin hyvää vauhtia ja nollakin siinä ehti käydä ohjaajan mielessä.. MUTTA mitä hitto, ei se sitten viitsinyt kertoa parhaansa yrittävälle snautserille, että viimeinenkin este tulisi hypätä. Olis juossut ja tullut näyttämään..emäntä vaan jättäyty sinne jonnekin ja snautseri pyyhkäs viimeisen esteen ohi ja sitten kun kuuluu jotain käskyntapaista niin tämä snautseripoika yritti korjata tilanteen ja siinä sitä leviteltiin käsiä. Olin tullut viimeisen hypyn VÄÄRINPÄIN ja tästä kirjattiin HYL. Kaikkea sitä ja tää ei ollut edes eka kerta. Pah. Mainio rata ja noin päättyi, oijoij sentään. 

B-rata oli agirata. Siinä ei ollut jujuja kovinkaan paljon ja rata lähti käyntiin oikein hyvin. Kesken radan tein snautserimaisen tempauksen (joihin todella harvoin ryhdyn) ja aloin tiirailla katsomon suuntaan jolkotellessani. Normaalisti etenen matalana, vauhdilla ja pikku rähinällä..nyt unohduin haahuilemaan ja emännän äänestä kuului pieni turhautuneisuus kun se huuteli radalla, että "HUHUUU, TIKOOOO, TUUKSÄÄ?!". Joku hemaiseva gimma siellä taisi keimailla radan varressa tai vähintäänkin snautseripojan ajatuksissa kun kesken radan kävi tuollalailla. Tästä haahuiluista tuli 5 kepeille ja hieman yliaikaa..tällä suorituksella sija 2 kuitenkin. Emäntä ei ihan ollut tyytyväinen vaan tuumaili, että täytyy ottaa entistäkin napakampi ohjaus käyttöön, kokoajan jotain säpinää niin ei keksittyminen herpaannu tuollatavalla kesken äksönin.. Ei aina vaan voi pysyä asiassa..eihän.

Vuoden viimeiset kisat kisataankin sitten Seinäjoella joulukuun alussa, jossa ainakin viimevuonna oli aivan loistavat puitteet!!

Raaps* Raaps*

Hemmetin snautserinkorvat! Miksi ihmeessä korvakäytäviin täytyy kasvaa karvaa ja niin julmettua vauhtia, että niitä sais olla kokoajan joku nyppimässä? Ihan pöljää, mutisee sekä emäntä, että snautseri.

Emäntä kiikutti tämän nautteripojan eläinlääkäriin kutisevien ja punottavien korvien takia..ja mitä vielä, taas nypittiin vaikka justiin oli kaks viikkoa sitten nypitty tehokkaasti. Kyllä snautserilla jalka vispas kun eläinlääkäri sörkki ahtaista korvakäytävistä joka hemmetin haituvan mitä kuvitella voi. Teki kyllä hyvää! Korvatipolla selvittiin, eikä edes antibioottia tarvinut loppuenlopuksi, kun annettiin korvien rauhottua pari päivää. Maailman turhin asia: Korvakäytävän karvat!!  Ja toiseksi turhinta: Pienenpienet ja ahtaat korvakäytävät.

Nyt kuuluu hyvin ja tuulikin puhaltaa taas korviin mukavasti, kun on perusteellisesti kaiveltu röörit, joihin kotikonstein ei ilmeisesti ylletty tarpeeks tehokkaasti.

Viikkohan tuossa vierähti ja taas ajeltiin emännän kans kohti Pöntteriä (Småbönders, Eläinklinikka Johanna). Tälläkertaa vuorossa hampaiden putsaus hammaskivestä. Hammaskiveä ei ollut paljoakaan mutta nyt on semmonen pepsodentti-hammasrivi, että kelpaa vilautella, jos  tarvetta tulee. Pikkusen meinas ottaa koville rauhotus, kun tuntitolkulla piti  maata peitoissa tärisemässä kylmissään. Palautuminen kesti yllättävän kauan. Varmuuden vuoksi pysyttelin makuultaan mahdollisimman pitkään, kun niin kovasti horjutti tasapainoa ja pään sisällä tuntui olevan melkolailla puuroa. Heikkona minua ei kukaan saisi nähdä..turvallisempi leikkiä siis nukkuvaa ja sitten vasta kun voimat oli palautunu lähdin kertaheitolla töpöhäntä viuhuen kirmaamaan.

Emäntä tuossa jo malttamattomana tiiraili netistä loppuvuoden hallikisoja..Vöyrille, Pietarsaareen ja Seinäjoelle tähdätään ennenku vuosi vaihtuu.

18.9.2010 lähdettiin aamutuimiin kisareissulle Vaasaan Botnic Agility Clubin kisoihin. (Täältähän me silloin viimeksi saatiin viimeinen nousunolla ja serti!)

Vähän kyllä snautseripoika raapi partaansa aamulla kuuden pintaan, kun emäntä pakkasi laukut ja häkit ja lähdettiin ajelemaan. Erikoinen ajankohta, kun niin oli hehkutettu, ettei kakkosissa tarvitse enää hulluja aamuheräämisiä kestää. Nyt sitten kuitenkin oltiin jo aamuhämärissä liikenteessä. Syy tähän selvisi pian.. Saatiin matkaseuraa Siskosta ja ihastuttavasta kääpiöpinserineiti-Dinasta. Matka sujui rattoisastii, maltoin jopa torkkua häkissäni takapenkillä. Aamupäivä meni snautseripojalta odotteluun, käppäilyyn, hengailuun ja ihmettelyyn. Nii ja kannustettiin me Siskolle ja Dinalle ne viimeiset kaks nollaa ja nyt nekin on kakkosissa. Jatkossa voidaankin lähteä yhdessä reissuun, ILMAN aamuherätyksiä.  Meitä kiltalaisia alkaa olla kakkosissa melko sopiva joukko, tosin eri kokoluokkaa taidetaan olla melkein kaikki..

A-kisa oli hauska rata, joka etenikin varsin hyvin. Kovasti emäntä jännitti kepeille syöttöä taas kerran, kun ei uskaltanut ottaa riskiä ja lähettää kauempaa ja antaa meikäpojan hoitaa homma kotiin..sen piti itsekin päästä siihen söhimään ja "varmistelemaan" ja meinas vauhti vallan tyssätä kun tuli senverran ihmeelliset ohjauskuviot siihen kohtaan. Selvittiin kumminkin ja puhdasta rataa tehtiin suhteellisen hyvään aikaankin.. JA mitä tekee emäntä, unohtaa ohjata viimeisen esteen, juoksen ohi, palaan kiireenvilkkaa takaisin korjaamaan tilannetta ja niinhän siitä tuli vitonen ja himpunverran yliaikaa. On se uskomaton tuo ihmisen järjenjuoksu, kuinka hidasta se voikaan olla joskus!  Mistä ihmeestä tällainen fiksu ja filmaattinen snautseri voi arvata, että jäljellä olisi vielä yksi ja ainokainen hyppy, kun emäntä vaan jolkottelee vierellä navigoimatta yhtään minnekään. Huhhei, tästä kuitenkin 2.sija ja palkintopoksua kotiinvietäväksi.

Ennen B-kisaa tapahtui jotain ihmeellistä. Katselin vierestä kun emäntä yritti houkutella mukaansa Hoffityttö-Doorista. Oliko se vallan minut hylännyt ja vaihtanut kisakaveria? Tuosta noin vain..lennosta!? Minut laitettiin autoon odottelemaan ja emäntä hääräsi pitkinpoikin syöttäen MINUN nameja taskustaan Doorikselle. Ei hyvää enteillyt. Radalle asti ne yhdessä meni ja yhdessä ne sielä palkintojenjaossakin niin nätisti vierekkäin olivat, 3.sijalla ( vitonen puomin nousulta ja vähän yliaikaa).

Meikäläisen B-rata eteni mukavasti, perusmeinigillä. Ohjaaja ei pahemmin töpseksinyt tälläkertaa mutta minäpä livahdin vallan väärään päähän putkea. Emäntä seisoskeli "oikean" putkensuun lähettyvillä mutta meikäpoika otti lunkisti, kaarsi isommin, laajeemin ja rauhallisemmin kohti väärää putkenpäätä. Putki ku putki, ei se voi olla niin justiinsa, varsinkin ihan samasta putkesta oli kuitenkin kyse. Vähän ehkä oli jotain hampaankolossa snautserilla edellisestä emännän töpeksimisestä, sillä ehdin siinä hyvin harkita palaamista emännän luokse mutta kuitenkin vilkaistuani emäntää, totesin, että lyhyempi matka täältä päin putkea.. Ja niin tuomari risti kätensä hylsyn merkiksi ja me päästiin kokeilemaan vääränpuolen syöttöä kepeille "kisatilanteessa". Hyvin se sujui, joten ehkä tuo emäntä sai vähän varmuutta asiaan, että kyllä minä nyt jo handlaan ne vähän vaikeammatkin muuvit kepeille.  Tältä radalta siis otettiin hylsy, ihan piruuttaan tai vahingossa..siitä voimme olla montaa mieltä.

Jokatapauksessa mäkkärin luukun kautta kotiinpäin ja hyvillä mielin. Mahtava aurinkoinen ja sopivan lämmin syyspäivä takana. Kohta päästään hallikisakaudelle!! Jeeij!

Tuossapa tuli bongattua pari kuvaakin BACin nettisivuilta meikäpojasta radalla, nii ja mammasta, sen toisen koiran kanssa.

Loppuun vielä B-radasta video, josta kiitokset Katjalle: http://www.youtube.com/watch?v=M4sUCPBmf0A

Kaikkea kans. Varaemäntä Sirpa (se on se,  joka syöttää herkkuja ja kampaa ja rapsuttelee) roudasi minut aamutuimiin kursseilemaan. Tälläkertaa pääsin kuitenkin helpolla, ei tarvinut kuin seisoskella ja pälyillä muita kurssilaisia. Aiheena oli koiran arkisiisteys. Onneks ei sentään käyttäytymiskurssi tai muu hömppä.

Kurssilaisia oli paikalla 9, toinen käppänäkin oli eksynyt joukkoon. Varaemäntä oli roudannut mukanaan mun beauty-boksin, limenvihreen pussukan saksineen kaikkineen ja koneenkin. Sain kuitenkin kehuja (!?) karvoistani ja jätettiin nyt ainakin vielä ajamatta, paitsi korvat ja päälaki. Parrasta sain kans roimat kehut, kuulemma mahtavaa kun parrassani ei ole takun takkua ja se on niin muhkea. Myhäilin partaani, ettei hienolla herralla sellaisia  takkumöykkyjä kuulu ollakaan. Kummakos tuo, kun pesevät tassunpohjat ja parran, joka ulkoilukerran jälkeen tunnollisesti. Höttökarvat jaloista saivat kyytiä, samoin mahanalus saksittiin. Kai minä nyt sitten olen taas kerran entistä komeampi ja varaemäntä (virallinen parturini) astetta viksumpi.

Pääsinpä vielä esittelemään koko komeuttani kaupunkikävelylle länsipuistoon, kun odottelimme Sipen kanssa Oona-neitiä kaupasta. Olen varma, että koiraneidit huomasivat uuden entistä komeamman lookini, niin ylväästi minä tepastelin.  

Sunnuntaina 5.9 kisailtiin kotikentällä Pikiruukissa, tuomaroimassa Jarmo Jämsä. Saattoipa olla viimeiset kisat tuolla kentällä, kun tuo meidän seuran hallihanke on ottanut reippaasti tuulta siipiensä alle ja tontilla täys tohina päällä. Josko lopputalvesta saatetaan jo päästä hyppelemään ja treenaamaan omaan uudebuutukaiseen halliin. :)

A-radalla lähti kakkosten kisailut käyntiin. Kakkosia oli tosi vähän liikenteessä, varsinkin mini- ja medikisailijoita oli tooosi vähän. Noo, eipä mennyt aikaa odotteluun mutta eipä saanut muiden suorituksista paljoakaan irti kentän reunalla kuikuillessa. A-rata oli virheetön, alastulokontaktit emäntä vähän lipsutteli, ei ollut niin tarkkana, kiireköhän sillä mahtoi painaa tennareissa? Noo, kepeillekin se rohkeni syöttää "väärältä" puolelta, ekaa kertaa kisatilanteessa ja osasinhan minä. Radalta napattiin nippanappa-nolla, kun muutaman sekunnin tuota yliaikaa tuli (3,14). Tuomarikin oli kommentoinut radan jälkeen, että "olis nyt vähän riskillä vetänyt!".

B-rata oli hyppäri, nollan syrjästä tiputtiin heti kolmannelle esteelle lähestyttäessä. Emännän ja koiran juoksulinjat ei aivan osunut kohdilleen ja juostiin toisiamme päin. Törmäsin siis emännän jalkaan. Matka jatkui ongelmitta mutta kosketuksesta tuli vitosen verran virheitä. Loppurata meni ihan mukavasti, vähän turhaa kaartamista eikä ohjauslinjat ihan ollu parhaat mahdolliset mutta maaliin asti me löydettiin. Aikaakin taisi jäädä yhteentörmäyksestä huolimatta..oltais me nyt se nolla voitu napata tuosta. Voitto kotiin tällä suorituksella (AV -1, RV 5) jokatapauksessa.

Seuraavan kerran kirmataankin sitten BACin kentällä Vaasassa.

Kyllä voi nautteripoikaa ottaa aivoon. Hemmetti soikoon. Minkä ihmeen takia agilityyn, vauhdikkaaseen ja huimaan menoon on keksitty laittaa 12 kepakkoa keskelle rataa? Hä? Ja nii tarkkaakin tuntuu olevan, että jokainen kepakko on pujoteltava justiinsa oikealta puolelta ja ite pitäis tosiaan tietää aina alussa jättää se eka kepakko sinne vasemmalle puolelle vaikka emäntä seilais missä. Kyllä tympäsee. Jaa miks?

Noh. Pyyhällän tulemaan ankaraa kyytiä (nyt alkaa vauhti säilymään myös alastulokontateilla, en enää nii kirveesti hiippaile alas, nii ja ne 2-2:set niistä moon kans meleko ylypiä!) ja yllättäen emäntä huitoo, hidastaa ja karjuu KEPKEPpiä ihan raivona. Meneehän siinä hermo, koska yleensäkin on tosi tylsä hidastaa kepeille, keskittyä pujotteluun (jonka kyllä osaan, kun vauhtiin pääsen) ja muutenkin ne kepit tuntuu olevan vaan semmonen hidaste siinä radalla. Tökkii. Yleensä juoksen sitten vaan nopeesti ohi, oli ohjaajan syöttö millanen hyvänsä, jossei se aivan kerkeä mua sinne tyrkkäämään sinne ekaan keppiväliin.

KEPKEP, ja nopeesti ohi ja kauhea räkytys. Hemmetti mää en jaksa noita. Kierrokset nousee ohjaajalla ja otetaa monta kertaa uudestaan. Kuuluu jo pettynyt "TIKOOO!" Ja mää laitan tässävaiheessa parran kohti maata ja lähen nuuskimaan siihen lähistölle. Mä en ala kuunteleen tommosta äänensvyä, keksis jotai hauskaa mielummin. Siinäpä pohtivat miksei mua huvita tuo pujottelu, niinku kaikki muu, vaikka osaankin hyvin pujotella kun vaan lähtö onnistuu. Tympäsee vaan.

Mamma oli kattomassa yks päivä kun Koda (labbis) harjotteli verkkokeppejä, hymy huulilla se näytti ihastelevan sitä menoa. Oishan tuo, se tuntu miettivän ja kerran sitten treeneissä kokeiltiinkin ekaan keppiväliin verkkoa mutta sepäs hämäs mua vallan. En suostunu ollenkaa menemään sinne, ku meinasivat noin mua häkittää. Hirvitti oikeen. Ei näyttäny kovin turvalliselta. Nojoo, ja mitäs muuta ne kokeili, palkkaa heti ekaan väliin oikeasta aloituksesta (kädestä en aina halua syödä ja maasta en edes huomaa herkkuja), ei onnistunut. Eikä leluillakaan oikeestaan ole hauska leikkiä kentällä muiden nähden, kotona vaan. Emäntä tuntu taas olevan hukkateillä käppänän motivoimisessa kun alkaa takkuamaan joku kohta. Namit ei kelpaa, ainakaan joka kerta, oli mitä hyvänsä, enkä mää leiki. Jotain lehmän vatsalaukkuakin ne mulle antoivat maistiaiseks, nousin varmuuden vuoksi seisaalteen pureskelemaan moista ja sain kun sainkin sen nielastua. Syöhän sitä jos on pakko ja ihmiset kattoo ympärillä, että uppookohan? Eikai ne keksiny sitte mitään suurta ja ihmeellistä mikä motivois meikäläistä ja alkais oikee vetämään mua kaasu pohjassa noille kepeille. Jotenki se kai tuntuu hankalalta, se oikean paikan löytäminen siinä pujottelun alussa. Menee mielenkiinto sitten kokonaan, varsinkin kun emäntäkin tuntuu siinä aina olevan nii kireellä fiiliksellä nykyään. Aina jotain mikä tökkii, sehän tässä lajissa kiehtoo?

Kotona sitten mamma löi pitkästä aikaa 6 kepakkoa maahan yks ilta. Meillä oli huippuhauskaa, otettiin spurttia takapihalla ja emäntä sai mut jopa taistelemaan vastaan lötköpötkö-naruhässäkästä. Pidin kiinni oikee toisissaa ja murisinkin, lopulta voitin ja olin onnessaan. Se oli hauskaa ja siihen vetohommaan oli hauska lähtee uudestaankin, kunnes mamma päätti laittaa sen taskuunsa. Sitten alko keppitouhut. Mamma asetti mut hyville sijoille, piti lavoista kiinni ja näytti kädellä keppejä. Olin vähä hämillään..sitten se alko kyselemään "Kuka menee kepit, hä, kuka menee, kepikepi." Hitto, eikä päästäny irti aloin jo haukkua, että hemmetti mennäänmennään sitte. Yllättäen sitten, sain luvan lähtee ja hitto että pujottelin lujaa. Ja taas oli vetoleikki. Haukuin innokkasti, tää oli hyvä juttu. Oikee draivi päällä, eikä painostava KEPKEP karjunta ja tunnelma. Otettiin uudestaa ja uudestaa, emäntä oikee härnäs kun ei päästäny kepeille heti, hoki vaan "mennää, mennää..hyvähyvä, jessjess" .

Otettiin muutama vauhdikas kepeille syöttö sitten hypyltäkin, molemmilta puolilta ja eri kulmista ja syötii juustoa ja leikittii lötköpötköllä. Sama homma toistettiin muutaman kerran vielä yks ilta, ennen maanantain ohjattua treeniä.

Maanantaina kentälle oli Eija viritelly meille radan, jossa kepit pujoteltiin kolmeen otteeseen, suoralta linjalta, avoimesta kulmasta ja jonkunlaisen kiekuran kautta. Ja joo-o, sanotaanko, että homma pelitti paljon sujuvammin, eikä me alettu tappelemaan asiasta. Suorata linjalta hain ihan ite kunhan emäntä vaan vähän laski kättä ja käskytti kaukaa, avoimesta kulmasta oli vähän hankaluuksia kun emäntä jäi vastakkaiselle puolelle.

Yritämme jatkaa innokkaana kotipihan treenejä vaikka vaan sillä kuudella kepillä ja hirveellä draivilla. Suunnitelmana on ottaa lyhyissä nopeissa pätkissä nuo keppitouhut ja säilyttää innostunut meininki, ettei olis niin kurjaa aina kun joutuu radalla suorittamaan kepakoita.

Sunnuntaina Klag-rumba jatkui. Taas snautseripoikaa vietiin edestakaisin leirintäalueelle ja kotiin ja taas leirintäalueelle illan tullen. Päivällä oli järkyttävän lämmin, kunnon helle juuri kun piti valmistautua starttiin. Nurmikentällä oli huimasti hajuja ja snautseripoika keskittyi jäljestämään neitoja ja eväitä ja ties mitä ihanuuksia. Keskittyminen oli taas vähän niin ja näin, kuumuus vaivasi eikä virettä oikein löytynyt. Emäntä vei Nakupojan kahlaamaan meriveteen ja rannalla olikin seurana kaksi ihanaa göötti-tyttöä ja kaksi noutajatyttöäkin uiskenteli kauempana rannasta. Pikkusnautserin töpöhäntä vispasi kovasti, ties vaikka aivan uimaankin asti olisi uskaltanut neitojen perässä, jos emäntä olisi moisen sallinut.

Nooh. E-radalle mentiin toiveikkain mielin, emäntä halusi uskoa ettei helle ja takana jo olevat radat haittaa menoa. Rata lähti vauhdikkaasti käyntiin. Kepeillä sattui töppäys, joka tympäisi sekä koiraa että emäntää ja siitä se alamäki alkoikin. Räksytin kiukustuneena emännälle, olisi ollut hauska edetä samaa vauhdikasta tahtia mutta emäntä syötti kepeille uudemman kerran. Into katosi jonnekin ja terävyys samalla kertaa, sekä emännästä että koirasta. Hutiloitiin samantien A:n alastulolla epäselvä kakskakkonen, jolle emäntä puisteli päätään, mentiin ohitse keinusta ja toheloitiin oikein olan takaa ja loppuenlopuksi päätin jättää leikin sikseen ja jolkottelin ulos radalta radan reunalla olevan puomin ohitse. Emäntä ei ollut uskoa silmiään, tiputin jopa muutaman rimankin tuossa radan varrella. Se oli kaoottinen ja löysä ratasuoritus, ei kiinnostanut, ei sitten ollenkaan. Odottelin loppuenlopuksi vain kotiinpääsyä. Meininki oli vähän semmoinen, että ikinä oltukaan mitään kokonaista rataa tehtykään, kuurot korvat ja chilli meninki. Ihan tylsää koko agility itseasiassa. Onnellinen olin kun pääsin kotiin leikkimään pikkukissan kanssa ja köllöttelemään sisälle viileään. Illalla kuulemma pitäisi skarpata..PYH, tuumasi snautseripoika, skarpatkoon eukko keskenään. Tuosspa piirrosta E-radasta: http://www.kpkk.net/images/stories/ratoja/E2.pdf

Illansuussa keli oli jo vähän viilennyt. F-radalle mennessä emäntä teki ihme tempauksen. Nosti partanaaman kainaloonsa ja istutti lähtöpaikalle, yhtään en ehtinyt nuuskaista nurmikkoa enkä pröystäillä kenellekkään matkan varrella, yhtään namiakaan en saanut suuhuni. Ihme touhua! Olikohan emäntä vihainen aikaisemmista löysäilyistä? Kun sain lähtömerkin emäntä ohjasi tosi skarpisti, kehui ja hihkui. Olin ihmeissäni ja innostuin vallan. Matkalla kuului "JESS, HYVÄ, MENNÄÄN, TULETULE, JESSJESS!!". Oli ihan huipputunnelmat! Yksi kielto putkensuulta sattui mutta rata eteni hienosti..oli snautserimeininki kohillaan rähinöineen ja meno valtavan mukavaa. Emäntä oli päättänyt unohtaa kaunat ja käskytyksen ja tsempata jaksamaan vielä viikonlopun viimeisen radan. JA KYLLÄ, meillä oli hauska!. Niin vallattoman hauskaa että loppusuoralta unohtui hypätä viimeinen este ja tästä syystä saatiin HYL. :) Löytyipä piirros tästäkin ratahässäkästä: http://www.kpkk.net/images/stories/ratoja/F2.pdf

Emäntä oli silminnähden tyytyväinen, kun löysi partanaamasta tutun ja innokkaan vaihteen esiin. Oli jo ollut huolissaan kun ohjaus ei toiminut, koira oli laiskan oloinen, kuuro ja omissa aatoksissaan, ei vesi maistunut..eikä oikeen mikään kiinnostanut. Noh, ei hätää. Se oli hetken tylsistyminen ja löydettiinhän me se yhteinen meininki radalla vaikkakin vasta viikonlopun viimeisellä. Hyvä fiilis jäi ja nyt lepäillään parisen viikkoa, eikä loikita yhtään mitään. Korkeintaan keppejä pari kertaa omalla pihamaalla.

Heinäkuulla mennään ja kotikisoissa KLAG 2010 olis tarkoitus starttailla 5 kertaa viikonlopun aikana. Meikäpojalla onneksi on hovikuskeja, joten pääsen starttejen välissä kotiin ilmastointilaitteen luokse tsillaamaan ja leikkimään Nipa-kissan kanssa. Nipasta ja minusta on muuten tullut ihan ykköstiimi, painitaan hulluna ja juostaan pitkinpoikin. Nipasta on hauskaa roikkua meikäläisen parrassa kiinni ja minä tykkään heittäytyä kenttään ja kieriä vimmastusti. Ihan huippu tuommoinen kesäkissa, toivottavasti se on syksylläkin vielä mukana menossa. Kovaa kyytiä se on ainakin kasvanut ja oppinut olemaan minun kanssa ulkonakin jo pitkiä pätkiä.

Niin joo. Lähtipä lapasesta, nythän oli kisaviikonloppu. Perjantaina lähdettiin emännän kans yhteisissä tuumin leirintäalueelle katsastamaan tilanteet. Olin fiiliksissä ja draivi oli melko hyvä. A-radalta napattiin nolla ratavirhettä ja aivan pikkuriikkinen yliaika, olisiko ollut 0.62. Huhhei, kun meni tiukille mutta tehtiin kuin tehtiin hienot kontaktit A:lle, puomille ja keinuille. Välistävedot taittuivat mallikkaasti ja kepeilläkään ei ollut onkelmia. Emäntä oli tyytyväinen ja pääsin vielä rantaan kävelemään tuulen tuivertaessa parrassani. Hovikuskini Atte kaarsi melkein heti hakemaan minut Micralla, joten kauaa en kisahumussa päällistellyt. Itseasiassa emäntä taisi ottaa kaiken kunnian itselleen myös palkintojenjaossa, kun itse jo köllöttelin kotosalla.  Eikä muuten näkynyt ylimääräisiä namejakaan tai muuta hemmottelua vaikka 1.sija saatiinkin. Jäi hapaankoloon. Tuossapa tuo meidän A-rata näkyykin: http://www.kpkk.net/images/stories/ratoja/A2.pdf

C-kisaan lauantaina puolenpäivän jälkeen. Rata ei ollut mikään mahdottomuus mutta emännällä painoi jokin, ohjasi tosi myöhään ja päätin hissutella hiljaksiin, koska ei ollut hajuakaan minne piti mennä. Lujempaa en uskaltanut juoksennella, kun tässäkin vauhdissa jo tuli ohituksia epäselvän kuskin takia. Skarppais vähän! Ekan esteen tiputin heti kättelyssä. En ymmärrä miksi emännän kanssa ei voida lähteä yhtäaikaa noin hyvälle alkusuoralle. Taas se lähti kuikuilemaan kakkosesteen luokse ja lähtö jäi vähän vaisuksi. Oltais menty yhdessä kunnon meiningillä, hitto soikoon.!! Nooh. Keppejen jälkeen kaarrettiin taas epäselvästi ilman käskyjä hyppyä kohti, meikäläinen luikki karkuun kun näytti jo uhkaavasti siltä, että emäntä juoksee päin eikä tosiaankaan saanut suutaan auki, että olisi kertonut että HYPPÄÄ KOIRA. Nooh, sama toistui taas keinulla. Shhhhh-kuului kyllä, hidastin mutta ohi meni.  Loppuenlopuksi tämä sähellys ja haahuilu sai huipentumansa pöydän kohdalla. En ollut varma mistä sinne pöydälle pitäisi mennä, kiersin sen ja kurkistin sen allekin..ja OIOI, näköpiiriin sattui ihana cottoniystäväni Aatu, meidän perheen mamma ja serkkutyttö Jennikin. Piti käydä aidan luona kuikuilemassa ennen pöydälle loikkasua. HYL tuosta kirjattiin ja toiseksiviimeiselle esteelle tehtiin vielä tarkka ja hieno puomin alastulokontakti. (koko rahan edestä!)

Lauantai iltana meikäpoikaa taas kiikutettiin leikkarille. Emäntä taitaa asua viikonlopun kisapaikalle, kun nuo hovikuskit minua kuskailevat niin ahkeraan. Siinäpä hengailee helteessä/sateessa. Meikälle riittää hetken odottelut häkissä, mielummin olen kotosalla kun . siihen on mahdollisuus. Nojaa, iltasella kasin pintaan saatiin aloitella D-kisaa, joka oli hyppäri. Ennen kisaa oli saanut satatuhatta ihanaa hajua nenääni ja ihastuttavia neitejäkin näytti pyörivät kisaalueella. Muille pojanklopeille tuhahtelin ohimennessä. Piti varmistaa, että tietävät paikkansa näillä markkinoilla. Emäntä ei tykännyt kun pröystäilin niin kovin ennen haastavaa hyppäriä ja oli vähän kireän tuntuinen. Itse patsastelin ylväänä lähtöpaikallakin kuuroine korvineni ja emäntä joutui vähän ärähtämään ja istuttamaan minut, josta tuomari heristi emännälle jo sormea. Hui hävetys. Noh, itse rata oli suhteellisen vauhdikasta vääntöä, välistävetoineen ja vääntöineen. Kaikki meni hienosti, kunnes tyrittiin putkelle syöttö sokeasta kulmasta, valitsin väärän pään ja tästä kirjattiin HYLsy. Muuten hankala rata, olisi ollut ihan suoritettavissa. Jäi hyvä fiilis ja emäntäkin varmasti muistaa, ettei ala ärisemään yhtään snautseripojalle ennen starttia.